Juha-Matti Hämäläinen Ajatellaan ihan itse.

Kansalaisurkinnan ennuste Suomelle

  • Urkkija ei tunne rajoja, jollei niitä aseteta ja valvota.
    Urkkija ei tunne rajoja, jollei niitä aseteta ja valvota.
  • Tämä ei kuulu eurooppalaisiin arvoihin kuten meille uskotellaan turvallisuuden varjolla.
    Tämä ei kuulu eurooppalaisiin arvoihin kuten meille uskotellaan turvallisuuden varjolla.
Mediamme, joka keskittyy mieluummin urheiluun, viihteeseen, Kardashianin takapuoleen ja toisarvoisiin julkkisuutisiin, on pitkään ollut hiljaa mm USAn harrastamasta kansalaistensa ja ulkomaiden urkinnasta. Lyhyesti kerrottuna tilanne on seuraava. Useammat entiset USAn hallinnon tiedustelupalveluiden korkeat virkamiehet ovat haastaneet eri tavoin valtion oikeuteen sen määrättömistä perustuslain ja henkilöiden tietosuojan noudattamiseen liittyvistä vakavista ja pitkään jatkuneista rikoksista. Vastaajina olleet tiedustelun ja armeijan johtajat sekä poliitikot presidenttejä myöten ovat jääneet kiinni toistuvista valheista, joissa peitelty urkinnan laajuutta. USA jatkaa kaiken internet- ja puhelinliikenteen seurantaa entiseen tapaan mm Edward Snowdenin ja muiden tekemien paljastusten jälkeen. Eläkkeellä oleva NSAn tekninen johtaja William Binney kertoo USAn purkittavan kaiken internet-liikenteen ja datan sekä puhelut myös ulkomailta, koska USA hallitsee verkkoa. Samainen johtaja arvioi NSAn ja muiden 15 tunnetun urkintalaitoksen käyttäneen 1000 miljardia dollaria urkintajärjestelmiin. Tietoa myös pakko-ostetaan tuhansilta yrityksiltä niiden asiakkaista. Noin 70.000 amerikkalaista yritystä on saanut vuosien mittaan NSL-kirjeen. National Security Letter pakottaa yrityksen luovuttamaan salaa ja jatkuvasti mm kaikki asiakastietonsa ja asiakkaiden datan. Yritys ei saa paljastaa tätä luovuttamista kenellekään vankilatuomion uhalla. Tietoa tuottavat myös USAlle suotuisat ulkovallat kansalaisistaan. Ehkä myös Suomi. Urkinnan paljastajissa on alansa tekniikan ja byrokratian huippuja, he katsovat USAn ja sen kumppaneiden ohittaneen jo aikaa sitten Stasin tai KGBn harjoittaman kansalaisten valvonnan ja röyhkeyden tason ja laittomuuden. Urkintaa mukamas valvovat erikoistuomioistuinten tuomarit sallivat kaiken mitä urkkijat haluavat eli rikokset ns. laillistetaan tilauksesta. Paljastajat vahvistavat, että USA pystyy manipuloimaan ketä tahansa yksilöä maailmassa hänestä saaduilla tiedoilla. Kiristyksellä voidaan ohjata niin ulkomaisia poliitikkoja kuin järjestöjen jäseniä sekä yritysten johtoa. Urkinnan laajuudella ei ole mitään tekemistä turvallisuusuhkien torjunnan kanssa. Asiantuntijoiden mukaan ei urkinta ole minkään demokraattisen poliittisen elimen valvonnassa ollut koskaan eikä ole missään muuallakaan länsimaissa. Urkkijat valvovat itse itseään. Nyt Suomen tiedustelulakien kiirehtimisen yhteydessä on oltava aikaa selvittää miten lakeihin myös liittyvä Suomen kansalaisten urkinta toteutuu ja se valvotaan. Kyse ei niissä ole valtuuksien laajentamisesta vain sotilas- ja ulkomaantiedusteluun. Olisi lapsellista uskoa, että meillä Suomessa ei olisi ajan mittaan tasan samaa vaaraa henkilöiden tietosuojan rajattomaan rikkomiseen kuin on USAssa, joka urkkii koko maailmaa. Varoitus tulee kovaksikeitetyiltä henkilöiltä, jotka ovat itse olleet työikänsä toteuttamassa maailman suurinta isovelivalvoo-systeemiä maailman toiseksi suurimmassa demokratiassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Kardashianin takapuoleen" tulisi lätkäistä tarra ylileveä kuljetus.

Vitsi vitsinä.

Myös Suomessa ongelmana on se, että viranominen valvoo itse itseään. Yksittäiset urkintatapaukset tulevat esille lähinnä kansalaisten kantelujen perusteella. Esim.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801222200686659...

Mahdollista valtiollista urkintaa ei valvoisi kukaan. Urkinnalta suojautuminen jäisi siten kansalaisten oman aktiivisuuden varaan.

Palomuurit, VPN, Tor-verkot jne. yleistynevät kunhan kansalaiset niitä oppivat käyttämään. Tiedostot voi myös suojata vahvoilla salauksilla, joskin sellainen hidastaa niiden käyttämistä merkittävästi. Emme kuitenkaan voi suojautua niiltä rekistereiltä, joita viranomaisilla on meistä ja niitähän riittää. Poliisi, trafi, passi, omakanta jne...

Juha Hämäläinen

En siis mielestäsi kirjoittanut täysin perättömiä. Kiitos.

Henkilötason kommunikoinnin ja tietojen suojaamisessa on taatusti rajusti kasvava kysyntä. Ikävää on juuri tuo, että ulkopuolisissa järjestelmissä ei ole mitään suojaa, jonka toteutumista voisi valvoa. Lisäksi merkittävä määrä EUn kansalaisten datasta on tietokantapalvelimilla USAssa, jonne USAn vakoilulla on vapaa pääsy. On erityisen typerää yrityksiltä käyttää pilvipalveluita, jotka hoidetaan USAssa.

Lisäksi henkilön omilla laitteilla olevaan dataan päästään urkkimaan valtiollisen toimijan kautta, koska ohjelmistojen ja laitteiden valmistajat ovat jättäneet vaaditut takaportit niihin. Näin teimme Nokiallakin USAn vaatimuksesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset