Juha-Matti Hämäläinen Ajatellaan ihan itse.

Hawkingin tärkein opetus

  • Vaikeudet eivät ole syy antaa periksi.
    Vaikeudet eivät ole syy antaa periksi.

Maailman kenties tunnetuin fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking on kuollut. Hän oli vaikeasti vammainen ALS-potilas 21-vuotiaasta kuolemaansa asti eli 76v ikään. Hän eli 55 vuotta pidempään kuin ennustettiin. Hawking on valistanut tavallisia kaduntallaajia merkittävästi maailmankaikkeuden luonteesta. Hän osasi popularisoida vaikeatajuista tiedettä sen lisäksi että itse oli alansa kärkitutkijoita. Hawkingin tärkein opetus on kuitenkin muualla. Hän osoitti, että äärimmäisten vaikeuksien kanssa voi tulla toimeen ja menestyä. Voimme kuvitella, ettei se ole ollut helppoa hänelle eikä perheelleen. Hawkingilla on kolme lasta ja hän oli naimisissa kaksi kertaa. Kun suomalainen valittaa työttömyyttä, ikävää työtään, opintohaasteita, rahapulaa, kipeää polveaan, huonoa parisuhdettaan, ulkonäköään, seksiongelmiaan, pienten lasten hoitoa tai masennustaan niin heillä hyvä ottaa Hawkingin kuva pöydälle ja miettiä mitä Hawking olisi tehnyt heidän sijassaan päästäkseen elämässä eteenpäin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (53 kommenttia)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Kaikki kunnia kosmologille. Elämä on tosiaan nähtävä mahdollisuutena.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Hän osoitti, että äärimmäisten vaikeuksien kanssa voi tulla toimeen ja menestyä"

Itse olen havainnoinut asiaa niin, että vaikeasti vammainen tai sairas voi menestyä, jos muut ihmiset auttavat tarpeeksi. Mutta suurinkaan nero ei menesty ilman muiden ihmisten apua.

Jocke Rantanen

Niin, tietenkin näinkin on.

On vain turhan paljon niitä jotka eivät menesty vaikka heitä kuinka autettaisiin.
Mielestäni menestys ei riipu siitä kuinka paljon muut avustavat vaan siitä kuinka itse haluaa.
Jos haluaa niin apua on tarjolla kuten varmasti Hawkingillekin. Erona se että hänellä oli tahtoa.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Menestyminen on suhteellista. Jollekin se on omillaan toimeen tulemista, jollekin toiselle se on pääsyä maailman huipulle. Kai se on se mainitsemasi tahto joka määrittelee maalin korkeuden.

Ja mistä me edes tiedämme saavuttiko Hawkings maalinsa. Jos hänen tavoitteensa oli olla Einsteinia kuuluisampi, niin se ei onnistunut.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Ei pärjää vammainen ilman muita. Tietty. Mutta vammaisellakin voi olla oman tahtonsa mukaan skaalaa toimia. Hän voi jäädä vain hoidettavaksi tai voi tehdä arvokasta aivotyötä.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Presidentti Kekkosen aikaan vammaiset ja vajaat työllistettiin valtion ja kunnan "suojatyöpaikkoihin", jolloin heille tarjoutui mahdollisuuksiensa mukaan tehdä arvokasta työtä. Valitettavasti nykyään samanlaista systeemiä ei enää ole.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #10

Se oli silloin aika pientä. Vammaisia suljettiin laitoksiin, esimerkiksi jollain tapaa mielisairaaksi todettuja. Suojatyöpaikoista minulla ei ole tietoa.
Nykyään sitävastoin on pilvin pimein suojatyöpaikkoja vammaisille. Esim. täällä Lahdessa on Patina jossa on n. 60 henkilöä työssä, sellaisia jotka eivät oikein muutoin työllisty.
Nykyään taitaa olla myös tuettuja työpaikkoja.

Sitten on vielä nämä erityisen viisaille ja arvokkaille tarkoitetut suojatyöpaikat joihin mm. entiset poliitikot sijoitetaan.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu Vastaus kommenttiin #16

"Nykyään sitävastoin on pilvin pimein suojatyöpaikkoja vammaisille"

Hyvä jos niin on, sellaisia tarvitaan.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #21

Riittävyydestä en tiedä.
On myöskin työnantajia, ja on kai aina ollut, jotka ymmärtävät että vammainen on se joka tulee joka aamu työpaikalleen.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Stephen Hawking näytti sen, kuinka elämä on ainutlaatuinen suurista vaikeuksista huolimatta. Vaikeudet on tehty voitettaviksi.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Hän myös osoitti ja jatkoi Albert Einsteinin viitoittamalla tiellä (kenttä yhtälöt) gravitaation teoreettisessa jatkumossa, joka ilmeni mustien aukkojen säteilemän informaation säilymisenä.

Miten hän näihin ulottuvuuksiin pääsi, on hyvä esimerkki sinnikkyydestä ja perään antamattoduudesta ja ei suoranaisesti liittynyt hänen vammaansa, vaan taistelusta sitä vastaan.

Suuri mies on poissa.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Pitääkö kaikkien ihmisten menestyä? Onko kaikilla ihmmisillä siihen edellytyksiä?
Valtaosalle maailman kansalaisista riittää kohtuullinen toimeentulo, perheensä elättäminen. Arjen kanssa painiessa Stephen Hawking voi ajoittain tuntua hieman vieraalta ja kaukaiselta.

Tosin kaikki on suhteellista. Naapuriaan pienempituloinen espoolainen voi kokea elämänsä onnettomammmaksi kuin vietnamilainen, joka kovalla työllä toteuttaa unelmaansa - hiukan paremmasta elämästä lapsilleen.

Hyvä ystäväni totesi: Aina pitää olla unelmia. Kun on unelma jostain arjen yläpuolella olevasta katoaa - peli alkaa olla menetetty, elämä surkastua.

Tosin: "Kun suomalainen valittaa työttömyyttä, ikävää työtään, opintohaasteita, rahapulaa, kipeää polveaan, huonoa parisuhdettaan, ulkonäköään, seksiongelmiaan, pienten lasten hoitoa tai masennustaan niin ...." tuohon voi olla ihan aiheellisiakin syitä. Silloin voi käydä niin, ettei Hawkingin kuva pöydälle aina auta, eikä jaksa miettiä mitä Hawking olisi tehnyt heidän sijassaan päästäkseen elämässä eteenpäin.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Kyse on sitkeydestä ja tahdosta. Kyllä niin moni turhaan jää valittelemaan vaikeuksiaan. Ne eivät valittamalla hellitä vaan tekemällä.

Kyse on liian usein henkisestä laiskuudesta, kun jäädään paikalleen makaamaan. Meillä on tästä selviytymiskyvystä lähempänä ollut kymmeniätuhansia todistuskappaleita eli rintamamiehet. Useimmat aloittivat siviilielämän täysin tyhjästä ja moni myös vammaisina todella kovia kokeneina. Ja pärjäsivät silti ilman terapiaa ja kädestä pitoa.

Pidän kiinni kannastani, että useimpien vaikeudet ovat vain hidasteita, jollei niille antaudu. Eikä kaikista tule kuuluisia tai rikkaita, mutta kun itsensä ja perheensä saa elätettyä niin se on mahdollista ja kohtuullista odottaakin.

Meillä on paljon tervettä työikäistä väestöäkin, jonka mielestä tämä on liikaa vaadittu.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

En tohdi enkä tahdo olla erimieltä persunäkemyksestä johon ajatuksesi perustat.
Pitkälti noin - taistelua, sisua, tarvitaan - ja se on ehkä katoavaa kansanperinnettä.

Vammaisuus ja erilaisuus ei ole este, kun tahto on kova. Toki tarvitaan älykkyyttä ym. geneettisesti positiivisia asioita samassa persoonassa.

Itse olen tällainen pessimistinen-optimisti - molemmista on ollut apua elämän aallokoissa (=;

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #13

Elämän kannalta onkin aivan sama oletko pessimisti vai optimisti, kunhan teet asioidesi eteen jotain.

Jocke Rantanen

Lisäisin vielä yhden, nykyaikana niin oleellisen asian.

Kaikki yhteiskunnan toimijat kannustavat nuoria avuttomuuteen. Heille sallitaan kaikki eikä mistään tarvitse ottaa vastuuta. Nuori maksetaan kotiin makaamaan ilman minkäänlaista vastiketta. Ei tarvitse opiskella, ei tehdä mitään työtä.
Lähes kaiken saa kun vain vaatii.
Eikä tähän ole vähiten aiheuttajia hanhemmat jotka osaltaan vainbn syyttävät ja vaativat yhteiskunnalta sitä ja tätä. Ja kun saavat niin tulee lisävaatimuksia.

Mitä Hawkingiin tulee nin en voi edes kuvitella että hän olisi pyrkinyt kuuluisammaksi kuin joku toinen, kuka hyvänsä.
Hän teki sitä minkä osasi ainoana tarkituksenaan ymmärtää maailmankaikkeutta ja sen lainalaisuuksia.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #14

En halunnut taas tapani mukaan nuoria erikseen syyllistää velttoilusta. Mutta kiinnitit huomion oleelliseen ongelmaan, joka on totisinta totta.

Nuorten hyssyttely johtaa vain yhä suurempiin nuorten ongelmiin. Aivan arkipäiväiset tehtävät ovat tulleet monelle nuorelle vuoren kokoisiksi ongelmiksi. Näitä sitten varttuneemmat vielä paisuttelevat yrittämällä ymmärtää nuorta asioissa, joissa ei mitään ymmärrettävää.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #25

Et niin. Enkä itsekään. Syyllistin, jos sitä sanaa halutaan käyttää niitä jotka tämän sallivat ja mahdollistavat.
Minut on yllätetty nuorena kirjaimellisesti "nukkumasta työn äärestä".
Nukuin koska se oli mahdollista eli uskoin etä kukaan ei huomaa.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Näkisin kuitenkin, että me tavikset osaltamme luomme yhteiskuntaa, jossa huiput voivat loistaa. Vaikea on neron mennä töihin, jos "kunnianhimoton" aurakuski ei tee duuniaan tai kaupan kassa jää kotiin kaivamaan nenää.

Jocke Rantanen

En näe että aurakuski olisi "kunnianhimoton". Hän tekee arvokasta ja tärkeää työtä omalta osaltaan. Juuri kuten sanot, että muut pääsevät liikkumaan.
Hänen kunnianhimonsa kohdistuu ehkä siihen että tie on hänen jäljiltään hyvässä kunnossa.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo Vastaus kommenttiin #22

Olenko ymmärtänyt sitaattien käytön väärin?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #22

Tuo on niin totta juuri tälläkin hetkellä. kaipasin jalkakäytävän auraajaa. Yöllä aura oli heittänyt lumimöykyt jalkakäytävälle kävelyn ja kulkemisen esteiksi. Ei siellä rollaattorilla tai lastenvaunuilla pääse kulkemaan. Arvokasta ja tärkeää työtä, mutta miksi sitä ei tehdä tarpeeksi?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Matti Jussi:"Pitääkö kaikkien ihmisten menestyä? Onko kaikilla ihmmisillä siihen edellytyksiä?"

Minä ymmärsin tuon Stephenin esimerkin tarkoittavan lähinnä mielekästä elämää ja tekemistä niillä resursseilla mitä meille on suotu - turhia valittamatta.

Mieleeni tulikin ensimmäisenä yksi Marcus Aureuliuksen mietelmä kirjasta "Itsetutkiskelua":
"Ole kuin kallio, jota vastaan aallot alituisesti pauhaavat. Se pysyy horjumatta paikoillaan ja vaahtopäiset laineet tyyntyvät sen juurella lepoon".

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Blogistikin on varmaan sitä mieltä, että Hawking nimenomaan opetti meille, että vaikka olet joidenkin mielestä poikkeava niin sinun ei tarvitse piilotella sitä vaan voit olla ylpeästi mitä olet ja arvoasi ihmisenä ei määritellä sen perusteella miltä näytät tai kuulostat?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Hawking ei varmaan voinut vammaisuuttaan piilotella. Eihän ihminen voi vammalleen mitään eli turha sitä hävetä, kärsiä saa senkin edestä.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Hienoa! Blogistin asenne on muuttunut paljon viime viikosta, joilloin häneltä irtosi tämä kommentti:

"Siksi poikkeavat eivät ole normaaleja ihmisiä ennenkuin he lakkaavat poikkeavuutensa jatkuvaa esilletuontia puheella, tavoilla, ulkonäöllä ja vaatetuksella."

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #41

Vääristelet asioita. Ota pipo päästä niin ajatus kirkastuu.

Tässä puhutaan vammaisista. Toisessa yhteydessä, johon viittaat, oli kyse seksuaalivähemmistöjen armottomasta tyrkystä julkisuuteen joka raossa.

Jos haluat kutsua heitä vammaisiksi niin se on sinun valintasi.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #52

En kutsu homoja vammaisiksi. Molemmilla kuitenkin on ominaisuus, jolle he eivät voi mitään ja jonka perusteella osa ihmisistä leimaa heidät poikkeaviksi. Sinusta siis vammaiset voivat tuoda vapaasti esiin oman poikkeavuutensa julkisuudessa mutta jos homot tekevät saman niin he eivät ole normaaleja ihmisiä? Miksi juuri homojen pitäisi peitellä ulkonäköään, tapojaan, puhettaan ja vaatetustaan?

Kyllä se taitaa olla sinun pää, jota joku kiristää. Olen vältellyt phobioista puhumista mutta kohdallasi täytyy olla taustalla joku pelko kun vaadit homoja noin voimakkaasti piiloon.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Hawkingsia voisi harmittaa, jos tietäisi, että hänen muistelunsa päätyi pelkäksi vammaiskeskusteluksi. Niinpä olisi aiheellista puhua myös fysiikasta.

Hawkingsin mukaan ajalla ei ole ehkä alkua, ja aikamatkustus on ehkä mahdollista, mutta epätodennäköistä.

Minä puolestani olen sitä mieltä, että aikaa ei ole ilman materiaalia, eli kelloa, ja että aikamatkustus on täysin mahdotonta.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Tähän aika-asiaan on helppo vastaus, johon jo viittasit epäsuorasti.

Aika tarkoittaa käsitettä, joka koskee muutosta. Jos kaikki maailmassa lakkaisi liikkumasta ja muuttumasta eli kaikki jämähtäisi paikalleen niin lakkaisi aikakin olemasta siinä havaintoympäristössä.

Mittaamme aikaa ja sen merkitystä jonkin muutoksella verrattuna johonkin muuhun kohteeseen.

Aikaa ei tässä mielessä ole olemassakaan vaan jatkuva muutos kaikessa.

Jocke Rantanen

Olematta fyysikko tai muutoinkaan alan varsinainen asiantuntija, olen ymmärtänyt että aika on liikettä. Kun kaikki on pysähdyksissä niin ei ole aikaa. Eihän ole mitään referenssiä eli että hetki sitten tuo olikin tuossa.
Sitten puolestaan kun kaikki pysähtyy niin ei ole materiaaliakaan. Kun siis protonit ja neutronit ja elektronit ja kvantit ja muut pienemmät hiukkasetkin pysähtyvät niin materiaali lakkaa olemasta.

Oikaiskaa Valtaojat ym.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Ihan ensiksi olisi hyvä tutustua Albert Einsteinin kymmeneen kenttäyhtälöön massan ja gravitaation vuorovaikutuksesta, jossa aika on sidoksissa massakeskittymiin ja avaruuden kaareutumiseen. Tämän jälkeen voi tutustua Stephen Hawkingingin mustien aukkojen säteilyyn, jossa informaatio osaltaan säilyy.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Olen tutustunut. Ne eivät selitä ajan luonnetta mitenkään eri tavoin kuin mitä Jocke ja minä kirjoitettiin. Ajan luonne ei siten ole vaikea käsittää. Aikaa ei ole erillisenä ilmiönä, se on vain tapa mitata muutosta eri kohteissa ja niiden kesken.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Aivan niin. Aika ei ole kvantisoitunut, -toistaiseksi eli sillä ei ole hiukkasluonnetta toisin kuin fotonilla. Siksi tulisi ymmärtää miksi aika on suhteellinen.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Aika ja paikka ovat vain koordinaatteja, joita tarvitaan maailmankaikkeuden matemaattiseen mallittamiseen. Mitään syvällisempää tulkintaa niille on aivan turha antaa. Erityisesti aikaa tarvitaan muutosilmiöiden mallittamiseen.

Mitä tulee suhteellisuusteoriaan, niin sen ideana on vain eliminoida malleista kiusallinen gravitaatio, jonka Newton mallitti mutta jota ei muuten ymmärretä. Fyysikoilla on huono tapa sekoittaa maailmankaikkeus ja sen mallit. Ei voida mitenkään puhua maailmankaikkeuden "kaarevuudesta", joka on vain matemaattisen mallin ominaisuus.

Wittgensteinkin totesi, että maailma on mikä on, siitä voidaan puhua (eli sitä voidaan mallittaa) mutta siitä mistä ei voi puhua (eli ei pystytä mallittamaan) pitää vaieta. Tämä on aika tiukka vaatimus ja myöhemmin hän salli myös yliluonnollisista asioista puhumisen.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Toden totta. Mutta suhteellisuusteoria tai niinkuin Einstein itse sitä nimitti "suhteellisuusperiaate" on monin eri metodein todistettu oikeaksi. Tästä on olemassa kansainvälinen laaja tieteellinen konsensus.

Avaruuden kaareutuminen on erinomaisen hyvä esimerkki mielikuvituksen rikkaudesta ja kykyä selittää gravitaation vaikutus, ei niinkään sen olemassa olemisen oikeutuksesta, joka sinänsä on vielä ratkaisematta.

Toisaalta gravitaatio - aallot on todistettavasti löydetty LISA-tutkimuksissa joka on johtamassa gravitoneihin.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen Vastaus kommenttiin #33

Suhteellisuusteoria on OK mutta se pitäisi lausua yksinkertaisesti siten, että luonnonilmiöt eivät riipu millään tavalla matemaattisista malleistaan eivätkä edes niistä koordinaatistoista, missä ne esitetään.

Mallien avulla voidaan kyllä löytää ilmiöitä, jotka ovat olemassa, mutta joita ei ole osattu etsiä. Gravitaatioaallot ovat hyvä esimerkki tästä.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta Vastaus kommenttiin #38

Tämä on trivialiteetti. Tottakai on luonnollista, että sekä matemaattinen teoria että empiria tulee vahvistaa toisiaan.

Toisaalta ilmiöt joita ei tunneta, voivat olla olemassa riippumatta siitä, millä tavalla niitä pyritään kokeellisesti todentamaan. Siksi uusi matemaattinen teoria tai tulkinta tulee aina ensin, vasta sitten empiria.

Teoriat, ideat ja tulkinnat syntyvät historian valossa ja niin kuin Einstein aikanaan Newtonista totesi "hän seisoo jättiläisen harteilla".

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Koska Hawking (RIP) on kirvoittanut ajatuksia ja keskustelu soljuu täällä iloisesti kuin "Mooses"-Lipposen puheet aikoinaan, heitän ajatuksen esille otettuun käsitteeseen aika - kun en mitään "hawkingeista" tai "einsteineista" ymmärrä.

Aika on päässämme - muisti. Kun erään sukulaiseni muisti katosi (Herr Alzheimer tuli kylään) ei hänellä enää ole aikaa.
Kun muistelemme menneitä ja suunnittelemme tulevaa, elämme ajan eri tasoissa. Kun muisti katoaa, katoaa aika. Ihminen vain on, eikä edes ymmärrä odottaa tulevaa onnenpotkua - siirtymistä ajasta ikuisuuteen.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Vai pitäisikö sanoa, että Alzeheimerin taudissa kyky aikamatkustaa katoaa. Fysiikassa aika ja materia on sidottu toisiinsa, joten aikamatkustaminen ei onnistu. Ihmisen muistot eivät ole materiaa tai energiaa, joten aikamatkustaminen muistoissa onnistuu.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#29
Onkin mielenkiintoista päästä partikkelitason ymmärrykseen siitä mikä on tajunta ja siinä sivussa ihmisen persoona ja muistot.

Nyt vain vastaukset siirtyvät koko ajan kauemmaksi, kun materian luonne muuttuu teorioissa alati eteerisemmäksi. Yhä enemmän alkeishiukkaset vaikuttavat kaikkea muuta kuin konkreettisilta hiukkasilta. Materian ymmärtäminen aistimaailmamme rajoissa on jo mahdottomuus ja täysin henkimaailman puolella.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Teit Matti pilkkaa ihmisen ymmärryksestä. Sairaan ja varmaan terveenkin.

Se ilahdutti suuresti minua. Ihmisen itseihailun ja kaikkivoipaisuuden romuttaminen on mieliharrastuksiani.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

"Teit Matti pilkkaa ihmisen ymmärryksestä".

Jos oli minulle, niin hmmm, en ymmärtänyt. Sen olen ymmärtänyt että sinulla, Juha, on ihan ymmärrettäviä, joskin aika, sanoisinko jemptejä mielipiteitä. Arvostan aina kun olen ymmärtänyt (((

Sen vaan halusin... että pyrin aina karttamaan kenenkään pilkkaamista tai loukkaamista. Jos sellaista kommentissani oli, niin se oli ajatusvirhe eli lipsahdus.

Keskustelu on luisunut pois alkutekstistäsi, mutta sehän on aina antoisaa, kunhan pysytään asiallisina.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Olikohan Hawkingilla edes ALSia? Itse universumikaan ei ole niin ihmeellinen ja selittämätön asia kuin se väite, että Hawking sairasti kyseistä sairautta yli 50 vuotta.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Rauha kuolleelle.

Minä jatkan kuitenkin mustien aukkojen olemassaolon epäilyä.

Jossain sanottiin että mustien aukkojen olemassaolo "voidaan todistaa vain epäsuorasti" ???
Tähtitieteen sanakirjassa sanotaan, että mustat aukot ovat "vasta teoria".

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Niin on moni kosmologi sanonut, että on kyse teorioista. Avaruus on pelkästään havaittavilta osiltaan niin päätön kooltaan, että ihmiseltä jää tuo tutkimatta ikuisesti. Ei riitä äly eikä resurssit kuuluisaan avaruuden valloitukseen.

Jocke Rantanen

Minä kun olen aina ihmetellyt, jo poikasesta saakka, että mitä oli ennen kuin kaikki alkoi ja mitä on sitten kun universumi päättyy, mitä on sen takana?
On ikään kuin oma rajani.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #42

"...mitä oli ennen kuin kaikki alkoi ja mitä on sitten kun universumi päättyy, mitä on sen takana"

Universumi, edelleen.
Alut ja loput ovat vain kuolevaisen käsitteitä ja siten mielikuvitusta ;D•

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #42

#42

..... niin ja missä tämä universumi sijaitsee.....

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #46

Niinpä, tuota olen ihmetellyt. Ja mitä on sen "takana"? siis sen jossa universumi sijaitsee.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #46

Ei missään sinänsä, mutta kaikkialla, universumissa. Ilman havaitsijaa asialla ei ole myöskään mitään merkitystä ;D

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Helsingin yliopiston Alumniyhdistys jakoi tänään katsottavaksi tällaisen puhesyntetisaattorin avulla tuotetun esityksen. Saataisi kiinnostaa muitakin.
https://www.ted.com/talks/stephen_hawking_asks_big...

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Kiitos. Näitä TED- luentoja näemmä. Ovat yleensä mainioita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset