Juha-Matti Hämäläinen Ajatellaan ihan itse.

Rasismi ei ole mitä kenties luulet

  • Jo muinaisuudessa tiedettiin, ettei uskonto ole rotu.
    Jo muinaisuudessa tiedettiin, ettei uskonto ole rotu.
Rasismi sanaa käyttävät eniten henkilöt, jotka eivät edes tiedä mitä sana tarkoittaa. Heillä se on leima ihmisille, jotka näkevät asiat toisin kuin leimaajat itse. YK ei ole tehnyt rasismin määritelmää koskaan. Eli siihen on turha viitata edes Tampereella. YK on kylläkin määritellyt rasistisen erottelun: "the term "racial discrimination" shall mean any distinction, exclusion, restriction, or preference based on race, colour, descent, or national or ethnic origin that has the purpose or effect of nullifying or impairing the recognition, enjoyment or exercise, on an equal footing, of human rights and fundamental freedoms in the political, economic, social, cultural or any other field of public life." Tämä määritelmä on jotain aivan muuta miksi erilaiset piipertäjät sitä luulevat. On hyvä huomata, että myös YKn määritelmä on väärin perustettu. Esimerkiksi uskontoon perustuva erottelu ei voi olla rasistista erottelua. Uskonto ei liity rotuun mitenkään. Edes YK ei voi muuttaa sanojen perustaa laajentamalla sitä mielensä mukaan. Väite, jonka mukaan eri ihmisrotuja ei olisi olemassakaan, on toki puppua. Siksi rasismin kantasana "rotu" ei ole merkitykseltään kadonnut minnekään. Edelleen on eri eläinlajeista myös eri rotuja. Niiden kutsuminen alalajiksi tai muilla nimikkeillä ei muuta mitään. Rasismia ei saa kattamaan uskontoa väkipakollakaan. Rasismi voi siten olla ainoastaan ja vain rotuun perustuvaa diskriminoivaa erottelua. Suomessa on viisainta käyttääkin laittomasta sorsimisesta vain sanaa "syrjintä" ja unohtaa höpinät rasismista yleisenä terminä syrjinnälle. Voimme siis täysin unohtaa tällaiset YKn rasismipykälät ja määrittelyt ja käyttää omaa järkeämme, kohtuutta ja hyviä tapoja arvostellessamme muita ihmisiä ja ihmisryhmiä. Arvostelusta ei missään nimessä pidä pidättäytyä vain rasismileiman pelon takia. Tarvitaan jokin järjellinen syy arvostella tai olla arvostelematta lähimmäisiä. Se riittää maissa, joissa on vielä sanan ja mielipiteiden vapaus. Erilaisilla lainvoimaa hakevilla leimoilla tosin yritetään näitä vapauksia riistää kansalaisilta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Voisinko pyytää sinua jäsentelemään blogisi helpomman luettavuuden vuoksi?
Laiskat aivoni käskevät nyt silmiäni hyppimään.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#1. Kirjoitan kaiken kännykällä eikä siinä editoidut kappalejaot näy enää blogissa. Jostain syystä kännykän editorin ohjausmerkit eivät siirry eteenpäin. Olen pahoillani tästä vaivasta ja yritän löytää ratkaisun.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

En tiedä, mutta kokeile edes laittaa vaikka rivin pisteitä kappaleiden väliin. Sekin helpottaisi lukemista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ihan vaan johdantoosi kommentti. Rasismista kirjoittelevat eniten oikeistopopulistit. Eli heitäkö tarkoitat?
Voit muuten varmistaa asian tekemällä tällä alustalla sanahaun: Rasismi.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#2. En osaa myöntää enkä väittää vastaan. Varmuudella voin vain sanoa, että termi on väärinkäytetty yleisesti YKsta meihin pulliaisiin asti.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Suomessa on viisainta käyttääkin laittomasta sorsimisesta vain sanaa "syrjintä" ja unohtaa höpinät rasismista yleisenä terminä syrjinnälle.
........

Sanojen merkitykset ovat sopimuksenvaraisia ja niiden merkitys voi muuttua ajan saatossa. Rasismista on tullut yleisnimitys kaikenlaiselle syrjinnälle.

...

"Eli siihen on turha viitata edes Tampereella."

Terveisiä täältä Tampereelta :)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Eivät ne muutu YKn tai somen toimesta. Toisekseen on turha keksiä harhauttavia termejä syistä, jotka kerroin. Meillä on äidinkielessämme hyvä sana tähän käyttöön. Se on syrjintä, jonka yksi muoto on rotusyrjintä eli rasismi.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Onko ymmärretty, että kantaväestön jatkuva rasisteiksi leimaaminen aiheuttaa vähemmistöissä vihaa ja ennakkoluuloja kantaväestöä kohtaan. Erityisesti muslimit näyttävät ottavan kritiikittömästi vastaan kaiken negatiivisen, mitä kantaväestöstä uutisoidaan. Miksi? On naiivi käsitys, että näissä piireissä käsitetään rasismi, sananvapaus, uskonnonvapaus, yhdenvertaisuus, oikeudet ja vastuu jne. samalla tavoin kuin me nämä käsitteet ymmärrämme. He ymmärtävät, että kaikki tuo on vain heidän hyvinvointinsa edistämiseksi Allahin meille vääräuskoisille asettamia velvoitteita, ilman mitään vastavuoroisuutta. Näin imaamit saarnaavat.
Maahamme kotiutuneiden Abrahamin uskonnon nuorimman siiven edustajille rasismi tarkoittaa yksikertaisesti heidän oman uskomusjärjestelmänsä ylivoimaisuutta meihin vääräuskoisiin {tai jopa uskottomiin} verrattuna. Rasismilla ratsastamisesta on tullut erittäin tehokas keino vaatia itselleen etuja ja etuoikeuksia joihin ei ole mitään perusteltua oikeutta. Rotuja ei tietenkään ole olemassa, jos mennään kaksiraajaisten nisäkkäiden substanssiin, mutta reaalimaailmassa asia ei ole niin yksiselitteinen kuin yleisesti otaksutaan. Uskonnon, rasismin ja totalitarismin yhteys oli selvästi nähtävissä esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheidjärjestelmässä. Islamilaisen maailman rasismista puhuminen on ainakin vielä jonkinasteinen tabu. Pyhissä kirjoissaan uskonto korostaa heimoa, dynastiaa ja rodullista alkuperää, joten se välittää sukupolvesta toiseen yhtä ihmiskunnan alkeellisimmista harhakuvitelmista.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#6
Rasismi ei ole harhauttava termi syrjinnälle koska sen merkitys ihmisten mielissä tarkoittaa samaa asiaa.

Pohdiskelen tässä mikä sinun motivaatiosi on eriyttää rasismi sana syrjinnästä ja uskon sen löytyvän tästä:

"Esimerkiksi uskontoon perustuva erottelu ei voi olla rasistista erottelua. Uskonto ei liity rotuun mitenkään."

Johtopäätökseni on, että haluat uskontoon perustuvan ras... tai syrjinnän kuullostavan ihmisten mielissä hyväksyttävämmältä kun asiayhteydessä ei käytetä rasismi sanaa joka kuullostaa niin kielteiseltä.

Muslimeja voi syrjiä olematta rasisti, eikös näin?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#8. Saat arvata vapaasti. En kuitenkaan täyttänyt odotuksiasi.

Katson sananvapauteen kuuluvan uskontojen vapaan arvostelun ilman rasismin sotkemista asiaan. Uskonto on eri asia kuin sitä harjoittavat ihmiset. Ei voi olla niin, että sananvapautta rajoitetaan sen takia, että esim uskonnon arvostelu voi pahoittaa jonkun mielen eli epäsuorasti loukkaa hänen tunteitaan. Sellainen on vain kestettävä aikuisen ihmisen.

On niin, että uskonnoissa sekä niiden soveltamisessa on erittäin paljon korjattavaa ja siis arvostelun varaa. Tätä arvostelua ei voida millään lailla estää eikä pidäkään.

Ihmisten on ymmärrettävä mitä syrjintä tarkoittaa. Syrjintä ei voi olla oppien ja uskomusten arvostelua vaan ihmisten syrjintää. Eli kääntäen typeryyttä tai laittomuuksiin kehottavia oppeja pitää voida arvostella ja välttää.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#9
Katson sananvapauteen kuuluvan uskontojen vapaan arvostelun ilman rasismin sotkemista asiaan.
...........

Olen tästä samaa mieltä. Mutta hukkasit nyt fokuksen.

Blogissasi annoit ymmärtää, että uskontoon perustuva syrjintä ei ole rasismia ja täten jotenkin hyväksyttävämpää. Tähän minä otin kantaa.

Käyttäjän JanTheon kuva
Jan Theon

Jos joku viittaa kaikkien tietyn uskonnon edustajien olevan vaikka terroristeja tai rikollisia, kyllä se menee jo rasismin puolelle eikä syrjinnän. Riippu vähän kontekstista.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #18

#18
Totta.

Täytyy nyt olla tarkana ja osata erottaa asiat toisistaan.

Uskontoa saa arvostella aivan vapaasti mutta uskonnon harjoittajaa ei saa syrjiä hänen harjoittamansa uskonnon takia.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Saat arvostella minkä tahansa uskonnon oppeja. Saat arvostella uskonnollisia tapoja.

Syrjinnäksi ja mahdolliseksi syrjintärikokseksi arvostelu muuttuu, mikäli syrjitään, panettellaan tai yllytetään muita syrjimään uskonnonharjoittajia ryhmänä. Minusta sellaista uskonnolliseen ryhmään kohdistuvaa syrjivää toimintaa voi hyvin kutsua rasismiksi.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #32

#32
Sanoit saman asian kuin minäkin mutta eri tavalla muotoiltuna.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Uskontoon kohdistuvaa kirjoittelua ei voi pitää syrjintänä. Saat pilkata islamia niin paljon kuin haluat. Pilkkaanhan minäkin ihan avoimesti sinun uskoasi.

Mutta jos kirjoitat uskonnonharjoittajia kohtaan syrjivän kirjoituksen, pidän sitä rasistisena. Muslimien esittäminen yhtenä ryhmänä negatiivisessa valossa on rasismia. Vaikka pilkkaan kristinuskoa, en pilkkaa kristittyjä enkä yllytä kristittyjen syrjintään.

Et halua, että uskonnonharjoittajiin kohdistettua vihakirjoittelua kutsutaan rasismiksi. Toiveesi on päätön, keisari ilman rihmankiertämää. Sananvapaus antaa minulle oikeuden kutsua uskontoon kohdistuvaa syrjintää sanalla rasismi. Milläpä estät?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#11. Nyt meni taas lukuharjoituksesi metsään. Keksit itse tuon päätelmän, että kannattaisin ihmisten syrjintää heidän uskontonsa takia. Niin en kirjoittanut. Sehän oli koko juttuni ydin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Jos et syrji ihmisiä heidän uskontonsa takia, et syyllisty syrjintään etkä rasismiin.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #29

#29. Niin muttei tämä juttuuni liity. Uskonnon arvostelu tai sen perusteella syrjiminen ei ole rasismia.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

#11

"Sananvapaus antaa minulle oikeuden kutsua uskontoon kohdistuvaa syrjintää sanalla rasismi."

Sananvapaus antaa kaikille oikeuden esittää mitä tahansa negatiivista mistä tahansa ryhmästä, jos se on totta. Myös muslimeista. Milläpä estät?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Se syrjintä tapahtuu niin, että mustamaalataan vastustaja ja heidän rahoittajat. Se on Niemeläisen tapa syrjiä.

Neuvostoliittolainen ajattelu on iskostunut hyvin, jos et saa ihmisiä taipumaan vapaaehtoisesti aatteellesi, viimeinen keino on pakkolait, syrjiminen yhteisössä, mustamaalaaminen. Demokratialla tässä ei ole mitään tekemistä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #20

Mustamaalaanko vastustajan tai vastustajan rahoittajan?

Mistä ihmeestä Laine puhut? Tarkoittanet kommenttiani, jossa ihmettelin Aito avioliitto ry:n kouluesitteen rahoitusta. En mustamaalannut rahoittajia, minähän vain kyselin, mitkä tahot tuollaista toimintaa rahoittavat. Toivoin, ettei kirkollisverovaroja käytetä syrjinnän rahoittamiseen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Ah, Rautio! Mies, joka haluaisi ihmisten ajattelevan itse, mutta sensuroi heti, jos joku erehtyy ajattelemaan eri tavalla kuin Rautio itse.

Ei sananvapaus anna oikeutta syrjiä ihmisryhmää uskonnon, rodun, sukupuolen eikä seksuaalisen suuntautumisen takia.

Voit kirjoittaa muslimivihamielisen kirjoituksen. Sananvapaus tarkoittaa sitä, ettei Suomessa ole sensuuria. Kokeile rauhassa.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio Vastaus kommenttiin #30

Miten syrjitään puhumalla? Eli miten sananvapauden käyttö tai väärinkäyttö voisi edes olla syrjintää? Sama kuin alkaisit väittämään, että sananvapauden väärinkäyttö on fyysistä pahoinpitelyä.

Joo, sensuroin heti. Käy vaikka vilkaisemassa niitä kaikkia eri mieltä olevia kommentteja blogeistani... Kova on sensuurini eri mieltä olevia kohtaan. :)

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #34

Kokeile, miten siitä voi tulla rangaistavaa. Pidä puhetilaisuuksia tai kirjoita väestöryhmän tai uskonnollisen ryhmän vastaisia blogeja. Yllytä syrjintään reilusti. Voit ottaa mallia vaikkapa Halla-ahon tai Hakkaraisen kirjoituksista, jollet omia ajatuksia halua julistaa.

Kommenttien poistamisesta: Jätät valitut palat kriittisistä kommenteista näkyviin. Ne, joissa esitettyjä tosiasioita et pysty väittämään vääriksi, näytät poistavan.

Olet jo jäänyt kiinni kommenttien poistamisesta. Selittäisit edes reilusti moderointisi perusteet. Et pysty puhumalla häivyttämään kommenttien poistamista pois.

Itselläni on tuollaisiin blogisteihin nollatoleranssi. Toista kertaa et kommenttiani poista.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio Vastaus kommenttiin #35

Tämä viestisi #35 on mainio esimerkki siitä, minkä takia sinunkin viestejä olen joutanut poistaman oman blogini kommenteista. Osa keskustelijoista kun ei näytä ymmärtävän ollenkaan, mistä puhutaan tai haluavat tieten tahtoen sotkea keskustelun viemällä sen sivuraiteille ja jankkaamalla. Kuten nyt. Siirrät jälleen maalitolppia niistä aiemmista väitteistäsi, jotka on todettu huuhaaksi. Nyt väitteesi osuu jo sinnepäin, siis nykyinen väitteesi, mutta kun sillä ei ollut mitään tekemistä sen alkuperäisen väitteesi kanssa, jota lähdit puolustamaan.

Syrjintä ja syrjintään yllyttäminen ovat täysin eri asioita.

Omasta palstastani sen verran, että en ole voinut jäädä kiinni kommenttien poistamisesta. Olen nimittäin tehnyt sen täysin avoimesti. Blogini moderointilinja on myös hyvin seikkaperäisesti kirjoitettu auki sille varattuun kohtaan. Ollut ihan koko ajan.

Oikeastihan minun ei kannattaisi näkyvyyden takia poistaa yhtäkään kommenttia, sillä tämä alusta nostaa suosituimmaksi niitä blogeja, joita kommentoidaan eniten. Mutta kun ihan loputtomiin ei sitä asian vierestä menevää jauhamista tai metakeskustelua jaksa, en vaikak siitä olisi minulle mahdollisesti hyötyäkin.

Viestisi lopussa oleva uhoaminen on myös hyvin oireellinen tapa sinulle. Uhotaaan ja sekin tehdään pieleen. Miksi? No siksi, että vähän vaikea on toista kertaa kommenttiasi poistaa, kun olen sen kohdallasi tehnyt jo neljä kertaa. Tietysti neljännen kerran jälkeen voit sanoa, että sinulla on nollatoleranssi, ei siinä mitään, mutta viides mahdollinen kerta ei ole toinen kerta.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Syrjintä on vaan siedettävä tai suvaittava se liittyy valinnanvapauteen.
Kymmenestä jos valitaan yksi tule automaattisesti syrjäyttäneeksi yhdeksän.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ennen saimme teillä ja aitavierillä kulkiessamme kuulla ihmisten nimittelevän toisiaan homoiksi. Tänään huomaamme homo-sanan vaihtuneen rasisti-sanaksi. Ihmiset nimittelevät toisiaan rasisteiksi. Homot ovat poistuneet puheilmaisun peruskäyttövarasta.

Kieli muuttuu ja ”kehittyy”, mutta itse ihminen pysyy ennallaan.

P.S. Mikä sana mahtaa korvata rasisti-sanan ?

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

Jo vuosia sitten tulin johtopäätökseen, että muiden sanoista muiden puolesta aktiivisesti loukkaantuvat eivät itse asiassa puolusta sanojen kohteiksi päätyneitä. He pelkäävät itseään ja siksi haluavat rajoittaa muidenkin vapautta kertoa jopa biologisia tosiasioita.

Otetaan esimerkiksi nyt vaikka rotu. Täysin kiistaton asia on, että rotuja on olemassa. Se on ihan biologiaa. Tätä tosiasiaa vastaan sitten jotkut hyökkäävät voimakkaasti ja alkavat paasaamaan, että rotuja ei ole, koska ihmiset eivät ole eriarvoisia sen perusteella, missä päin maailmaa sattuvat syntymään. Rotuja ei ole, koska ihmisiä ei voi laittaa rotujen perusteella mihinkään järjestykseen, ts. yksikään rotu ei ole parempi kuin toinen.

Tässä heidän fanaattisessa puolustautumisessaan on nyt vaan se ongelma, että kukaan ei ollut niin väittänytkään. On ainoastaan vain sanottu, että rotuja on olemassa, ei mitään muuta. Mistään paremmusjärjestyksestä ei ole puhuttu sanaakaan. He siis puolustautuvat sellaiselta väitteeltä, jota kukaan muu ei ole esittänytkään kuin he itse. Miksi? Miksi puolustajat lähtevät aina siitä lähtökohdasta, että tosiasiat esim. biologiassa johtavat automaattisesti pahuuteen, sellaiseen pahuuteen jota kukaan muu ei edes ole väittänyt olevan olemassa kuin he itse.

Ihmiset ovat biologisesti eroavaisia varmaan kymmenillä ellei sadoilla erilaisilla tavoilla. Miksi tätä tosiasiaa ei voida yleisesti myöntää? Miksi ihmisten erilaisuus on niin hirveää osalle tässäkin ketjussa kommentoineille ihmisille, että he haluavat sen erilaisuuden kieltää kieltämällä biologiset tosiasiat?

Biologia ei muutu huutamalla. Vähän sama kuin koittaisi huutaa niin kauan, että maapallo muuttuisi litteäksi. Maapallon litteyden puolustajille nauravat kaikki, jopa he ketkä yrittävät kieltää ihmisen biologian monin eri tavoin. Ihan samaa porukkaa ovat kuitenkin molemmat.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#17. Tällaisia ajatuksia on tullut mieleen. Aivan identtinen reaktio liittyy sanaan tasa-arvo. Kielellisesti ja loogikaltaan heikosti kehittynyt mieli luulee, että tasa-arvo tarkoittaa kaikkien olevan tai tulevan olla tasa-arvoisia.

Kun katsomme ympärillemme niin eihän tasa-arvoa ihmisten kesken ole eikä ole ollut eikä tule olemaan. Suurin järkytys on monille, jos lisäämme, ettei tarvitsekaan aina olla.

Me emme ole yksilöinä missään elämämme vaiheessa tasa-arvoisia. Eri syistä meidät luokitellaan eri arvoisiksi kouluissa, työelämässä, armeijassa ja yhteiskunnassa yleensäkin.

Kun menet lääkäriin niin saat hoitoa ikäsi ja koulutuksesi perusteella. Nuorempaa ja fiksumpaa hoidetaan paremmin. Kun haet työtä niin et tule valituksi millään kokemuksella ja koulutuksella, jos riittävän hyviä nuorempiakin on saatavilla.

Kun soditaan niin esikuntaupseerit syövät lounassalissa kristallikruunujen alla, mutta joukkueenjohtaja korsussa ja rivimies poterossaan.

Kun rikas haluaa oikeutta niin hän laittaa asianajansa hommiin. Köyhä ei uskalla edes juttua nostaa oikeuskulujen pelossa. Esimerkkejä tasa-arvon puutteesta on elämä täynnä.

Tasa-arvo sotketaan käsitteeseen ihmisarvo, joka voi olla ja, jonka tulee olla kaikilla.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

#19

Aivan. Ihmiset eivät ole tasa-arvoisia tai samanarvoisia. Eivät ole koskaan olleet eivätkä tule koskaan olemaan. Ihmisarvoisia he silti ovat kaikki.

Ihmisen elämän sävelet määräytyvät aika pitkälti syntymässä. Ei minulla olisi pokkaa mennä väittämään edes Suomen sisällä, että minä olisin tasa-arvoinen Björn Wahlroosin pojan kanssa tai jonkun äärimmäisen hirvittävän lapsuuden kokeneen kanssa. Että kaikki me kolme olisimme samalla viivalla ja samat mahdollisuudet tässä on kaikilla. Moinen olisi mautonta ihan kaikille osapuolille. Puhumattakaan että laajennetaan otantaa kattamaan koko maailma.

Siinä mielessä toki kaikki ovat tasa-arvoisia, että kaikki kuolevat, kukaan ei saa omaisuutta mukaansa rajan tuolle puolen ja kaikilla voi asiat mennä totaalisen persiilleen ja joutua katuojaan. Kaikilla voi siis asiat mennä yhtä huonosti. Kaikilla ei kuitenkaan voi asiat mennä yhtä hyvin, miljoonista eri syistä. Joku aina nousee presidentiksi, joku keksii jotain ja saa miljoonaomaisuuden, joku on geneettinen poikkeusyksilö ja voittaa kaikki korkeushypyssä. Mutta että kaikki pystyisivät noihin asioihin?

Mielestäni seuraava esimerkki on osuva. Kaikilla suomalaisilla on sama todennäköisyys voittaa lotossa päävoitto. Ihan kaikilla. Mutta vain, jos on rahaa ostaa lottorivi. Jos ei ole, niin mitenkä lottovoiton voitat?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

"Ihmiset ovat biologisesti eroavaisia varmaan kymmenillä ellei sadoilla erilaisilla tavoilla. Miksi tätä tosiasiaa ei voida yleisesti myöntää? Miksi ihmisten erilaisuus on niin hirveää osalle tässäkin ketjussa kommentoineille ihmisille, että he haluavat sen erilaisuuden kieltää kieltämällä biologiset tosiasiat?

Biologia ei muutu huutamalla."

Rautio pyrkii nyt kertomaan, että erilaisuutta on olemassa ja ettei biologia muutu huutamalla. Mutta Rautio kirjoitti itse blogin, jossa väitti, ettei ole olemassa kuin kaksi sukupuolta: mies ja nainen. Hän väitti siis raudanlujaan, ettei sukupuolen määräävän sukupuolikromosomistossa esiintyisi poikkeamia. Tai ainakin niin, että kaikki poikkeamat vähintään ajaisivat lisääntymiskyvyttömyyteen. Kaikki tämä todistelu perustuu kuitenkin ymmärtämättömyyteen tai tietämättömyyteen.

Lukion biologian oppimäärällä ei kannata kauheasti huudella "biologisia tosiasioita". Rautio poisti kommentin, joissa hänen biologian tuntemustaan pyrittiin pienesti laajentamaan.

Laitan linkin uudelleen tänne. Kävisitkö tällä kertaa lukemassa jutun. Se on varsin yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Jos olet Hesarin tilaaja, saat luettavaksi myös alkuperäisen kirjoituksen Hesarissa. Sekin on lukemisen arvoinen.

https://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/suku...

Pyydän anteeksi blogistilta sivupolulle viemisestä. Mutta kun tämä biologiaan vetoava ulottuvuus vedettiin esiin, halusin tämän ristiriidan tuoda esiin.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

"Hän väitti siis raudanlujaan, ettei sukupuolen määräävän sukupuolikromosomistossa esiintyisi poikkeamia. Tai ainakin niin, että kaikki poikkeamat vähintään ajaisivat lisääntymiskyvyttömyyteen."

Kumpaakaan en ole väittänyt. Miten luulet, että sinun kanssasi voisi keskustella, kun tasosi on tuo?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #39

Sukupuolikromosomistossa on kaksi perussukupuoliyhdistelmää ja iso joukko variaatioita. Variaatiot ovat erilaisia sukupuoli-ilmentymiä. Sanoit kirjoituksessasi että miehet siittävät ja naiset synnyttävät. Kuitenkin joissain tapauksissa myös nuo variaatiot (eivät siis XX/XY => miehet/naiset) synnyttävät ja/tai siittävät. Variaatioiden olemassaolo itsessään riittää kumoamaan kirjoituksesi perussisällön.

Mutta koska tässä blogissa kyse ei ole sukupuolista, lyhensin ristiriitakuvausta. Ohitat edelleen pääpointin. Kyse ei edelleenkään ole sukupuolista, vaan tavastasi poistaa blogistasi itsellesi epämiellyttäviä kommentteja. Miksi poistit kommentin, jossa esittämiäsi perusteesejä kyseenalaistetaan?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #40

On vain kaksi sukupuolta ja niiden lisäksi erilaisia kehityshäiriöitä. Tämän tietää jokainen ihmisen fysiologiaa pidemmälle lukenut.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Kun näkee mustan ihmisen kadulla niin ensimmäinen ajatus on poikkeuksetta rasistinen.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

#21. Niin. Sehän on luonnollista erirotuisen tallatessa vastaan yllättäen. Kun me menemme Ruandaan ja kävelemme Kigalin slummeissa niin musta mies miettii samoin meistä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Ääriasenteinen antirasisti ei varmaan antaisi keinohedelmöitettävälle naiselle mahdollisuutta valita, omaako hänen tuleva lapsensa eurooppalaiset piirteet, afrikkalaisen mustan ihon, tai esimerkiksi aasialaisten vinot silmät.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Mistä johtuu hirveä tarve luoda jatkuvasti näitä antirasistigolemeita? Palstat vilisee näitä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Palstat vilisee vain Pavlovin koiria. Kun "keskustelu" on pelkkää Pavlovin koirien reaktioita leimasanoihin ja tabukäsitteisiin, mikä tahansa sisällöllinen asiasubstanssi on perusteltu.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Ohoh! Mekö tarvitsemme keinohedelmöityshoitoja? Eikö riitäkään, että meillä on lisääntymiskykyinen mies ja lisääntymiskykyinen naaras? Onko keinohedelmöityksen mahdollisuuden rajaaminen pelkästään heteroille tarkoituksenmukaista?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset