Juha-Matti Hämäläinen Ajatellaan ihan itse.

Kaikki blogit puheenaiheesta Puolueiden puheenjohtajat

Vihreiden seuraava puheenjohtaja on Maria Ohisalo

Suomi saa kesäkuussa lopullisesti ja virallisesti uuden pätevän ja taitavan kärkipoliitikon. Ehdokasasettelun määräaikaan mennessä ei ilmoittautunut muita ehdokkaita.  Se on tietysti vähän outoa, mutta sääntöjen mukaan tässä on edetty.

Puheenjohtajien vaihto

Rakentajan kesä koostuu lyhyistä päivistä. Ei ehdi tehdä kaikkea ja näin tämäkin juttu jää lyhyeksi.

Puolueen puheenjohtajan vaihtaminen on hyvä asia. Ei saisi tapahtua niin, että vain yksi ihminen pysyy puolueensa puheenjohtajana monta vuotta kuin pohjoiskorealainen itsevaltias.

Tänä viikonloppuna tapahtuu suuria muutoksia kolmessa puolueessa ja hyvä niin.

Vähäosaisten vaalit - Suomi nousuun!

Näyttää siltä, että vaalikiiman kiihtyessä, yhä enemmän pohdintaa käydään henkilöiden soveltuvuudesta johtajiksi. Ennakkoon äänestäneet voivat jo haukotella, vai voivatko? Kenties eivät, sillä itsestään selvyyksien tielle ei ole varaa tuudittautua.

On selvää, että jokainen puolue on tahollaan lähtenyt nostamaan hukkuvan maansa päätä veden pinnalle. Keinot, miten pelastusoperaatio suoritetaan, ovat kaikilla puolueilla lähes samat. Niitä ei ole.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä